PÄIVÄT YHTEEN LIITTYY, KAUNIIT MUISTOT NIIHIN SIIRTYY...

Tänään on sunnuntai, mutta ei nyt ihan suvisunnuntai, sillä asteita on vain +8. Mutta nyt on jo 15. päivä toukokuuta. Kaksi viikkoa enää, niin koulukin loppuu ja alkaa jo kesäkuu, siis oikea kesä.


Kuten otsikkonikin ja blogin nimikin kertoo, niin päivät yhteen liittyy, kaikki päivät koko elämämme ajalta. Se onkin aika pitkä jana, jos sen piirtää geometrisesti, 65 vuotta eli 65 janaa, jotka sisältävät yhden vuoden muistelmat. No, siitä tulisikin pitkä tarina, joka sisältäisi sekä surua että iloa, kuten ihmisen elämä yleensä sisällään pitää. Mutta uskonpa, että jokaisella ihmisellä on sekä iloa että surua. Joskus vaan ne ikävät asiat ponnahtavat esille ja iloiset asiat jäävät taka-alalle. Tämähän on vain elämää ja jokainen ihminen on elämisen ja laulun arvoinen. Jokaisella ihmisellä on muistoja, jotka ovat rakkaita ja ei niin rakkaita ehkäpä kipeitäkin asioita mahtuu joskus elämän kirjaan.


Millaistahan oli silloin 65 vuotta sitten, kun minä synnyin. No, ainakin oli sota juuri loppunut ja oli pula-aika, jolloin ei saanut paljonkaan ja ruoka ja maitokin olivat kortin alla. Mutta minäpä en tiedä niistä ajoista mitään eikä minulla ole enää ketään, joka niistä minulle kertoilisi. Mutta sen tiedän, että minulla oli hyvin onnellinen perhe, oli isä ja äiti, oli mamma eli äidinäiti, oli myös vanhempi sisko sekä eno ja täti. Me olimme tiiviisti yhdessä kaikki. Silloin olikin enemmän sellaista yhteistä kanssakäymistä kuin nykyään. Minulla oli hyvin turvallinen lapsuus.


Mutta nyt on aika kulunut ja "...uurteita tullut on lisää...Kaikki sukulaiseni ovat jo eläneet elämänsä, tavallaan hyvän elämän, mutta tavallaan puuttellisen elämän ainakin verrattuna nykyaikaan. Nythän on isoja marketteja, joissa on niin paljon valinnan varaa kaikessa, että ei aina osaa edes päättää, mitä sieltä ottaisi. Minusta on liian paljon kaikkea tavaraa. Haluaisin itse elää paljon vaatimattomammin, mutta olen toki tyytyväinen tähän elämäntilanteeseeni. Minulla on rakastava puoliso, pieni suloinen tipsujapsi ja rakkaat lapseni ja lapsenlapseni ympärilläni. Olemme nyt asuneet täällä maalla jo kolme kuukautta ja voin vain todeta, että kyllä maalla on mukavaa. Nyt saan nauttia vielä viimeisiä vuosia täällä kaunista luontoa ihaillen ja lastenlasten kanssa touhuillen. Teen paljon käsitöitä ja nytkin on suunnitteilla kuviosukat, mutta aloitan ne yhtäaikaa, jotta toinen ei jäisi tekemättä, kuten usein voi käydä.  Välillä käymme shoppailemassakin ja sehän piristää huomattavasti, kun aina saa jotain kivaa ja uutta.

Tässähän olen minä itse, noin kolme vuotiaana. Mitähän mahtanen miettiä siinä seisoessani valokuvattavana? Voi, noita aikoja, kun voisi muistaa ne paremmin!

Tässpä minä istun tomerana kädet polvillani, kuten ilmeisesti valokuvaaja on määrännyt. Olenkohan tuossa jo nelivuotias, kun on saparotkin jo rusetilla yltäneet kiinni? Äitini oli hyvä ompelemaan vaatteita, joten minulla oli aina kaunis oman äidin ompelema mekko ylläni.


Mutta nyt on aika lopettaa nämä kauniiden muistojen muistelemiset ja palata tähän päivään ja nykyaikaan. Joskus vaan tekee mieli mennä syvälle sydämen muistoihin, vaikkakin jotkut muistot satuttavatkin kovin ja tuottavat tuskaa.